Loppusanat

Nykyinen maailmantila, jossa luonnontieteen ja tekniikan kehitys saa aikaan toisaalta yhä uusia edistysaskeleita luonnon alistamisessa ja ihmisten elämän helpottamisessa ja toisaalta yhä kasvavaa huolta luonnon tuhoutumisesta ja asevarustelun lisääntymisestä, voidaan katsoa seuraukseksi länsimaisen kulttuurin voittokulusta. Juutalais-kristillisessä perinteessä ja länsimaisuudessa on ollut – ja varmaan vieläkin on – jokin erityinen ominaisuus, joka on johtanut niin edistykseen kuin epätoivoon.

Mikä tämä ominaisuus on? Miksi kehitys on edennyt niin kuin se on?

Yksi vastaus on se, että tämä on tutkimusten ja lähetysmatkojen kulttuuri. Tässä mielessä olennaiseksi perustaksi voidaan nähdä se, että juutalais-kristillisessä perinteessä on voitu uskoa teoreettisiin maailmoihin, jotka ovat tunnetun maailman ulkopuolella. Länsimaisen kulttuurin malliin on sisältynyt pieni aukko, josta näkee tyhjyydessä jotain. Uuteen, tuntemattomaan maailmaan uskovalla ja siitä teoriaa rakentavalla ihmisellä on ollut – vanhan todellisuuden puolustajien vastustuksesta huolimatta – vapaus uskoa kuvittelemaansa todellisuuteen ja pyrkiä sitä kohti. Tällä tavoin on lähdetty tutkimusmatkoille sellaisten rajojen toiselle puolelle, jotka ovat aikanaan tuntuneet lopullisilta. Kun on löydetty uusia teorioita ja käytäntöjä, on pidetty hyvänä levittää uutta tietoa eteenpäin. Uudesta maailmasta on esitetty näytteitä, sen sijaintia suhteessa vanhaan maailmaan on kartoitettu ja näin saatua tietoa on levitetty edelleen uusien unelmien, teorioiden ja tutkimusmatkojen pohjaksi.

Kopernikus, Kolumbus, Newton, Darwin, Marx, Einstein ja lukemattomat muut ovat olleet tutkimusmatkailijoita aivan uusiin tieteen ja käytännön maailmoihin. Tällaisten matkojen seurauksista on koko nykyinen tieteellis-tekninen maailma kehittynyt.

Kun jokin kehityksen alue on kohdannut rajansa eli kun siinä on ajauduttu teoreettisiin ristiriitoihin, joille ei ole löytynyt ratkaisua vanhojen rajojen sisällä, on uskottu, että jossain on uusi maailma. On vain lähdetty liikkeelle. Sitten jotkut ovat murtaneet vanhat rajat täysin uusilla teorioilla, kehitys on laajennut niiden osoittamalle alueelle ja länsimainen kulttuuri on jatkanut kehitystään.

Kun tällä hetkellä näyttää siltä, että nykyisen suuntainen länsimainen poliittis-taloudellinen kehitys johtaa – kaikista sen hyvistä saavutuksista huolimatta – umpikujaan, on jälleen noudatettava länsimaista perinnettä. On lähdettävä kohti tuntematonta, muuta ratkaisua ei ole.

Tämän olen tässä tehnyt. Kirjassa esitetyt asiat ovat näytteitä ja kartta teoreettisesta tutkimusmatkasta, joka on tehty uuteen poliittis-taloudelliseen maailmaan.

Kuten yleensä tällaisissa asioissa, tämänkin matkan olisi voinut tehdä periaatteessa kuka hyvänsä. Siihen sysäyksen ja mahdollisuuden antavat tosiasiat ovat kaikkien ulottuvilla. Jokainen näkee, että diktatoris-demokraattisesti hallitussa maailmassa aseistuksen tehostuminen ja sotiminen jatkuu jatkumistaan, ja jokainen näkee, että kapitalistis-sosialistisesti järjestyneessä taloudessa luonnon tuhoutuminen jatkuu jatkumistaan. Näin tapahtuu, vaikka ihmisten suuri enemmistö – ellei aivan jokainen – haluaisi sotien ja luonnon tuhoutumisen loppuvan.

Käytäntö ei kuitenkaan osoita, että diktatorisesti tai demokraattisesti hallittu yhteiskunta pystyisi tekemään sellaisia päätöksiä, joilla muutettaisiin aseiden kannattavuus negatiiviseksi. Joistakin aseista saatetaan luopua, mutta seuraavassa hetkessä päätetään kehittää niiden sijalle vielä tehokkaampia aseita.

Käytäntö ei myöskään osoita, että kapitalistisesti tai sosialistisesti järjestyneessä yhteiskunnassa olisi mahdollista tehdä sellaisia päätöksiä, joilla luonnon tuhoutuminen estettäisiin. Joitakin puhdistimia rakennetaan ja joitakin alueita suojellaan, mutta koko ajan luonnon kokonaiskuormitus kasvaa ja suojeltuja alueita suuremmat alueet aavikoituvat.
Tutkimusmatkan tekeminen vaatii vain rohkeutta tehdä tällaisista yleisesti tiedetyistä asioista loogiset johtopäätökset silloinkin, ja erityisesti silloin, kun ne johtavat olemassa olevan järjestelmän ja ihmisten yleisten mielipiteiden kannalta ennalta odottamattomiin ja hankaliin tuloksiin.

Näin on tässä päätelty: koska ratkaisu ei ole diktatoris-demokraattisen eikä kapitalistis-sosialistisen alueen sisällä, sen on oltava näiden alueiden ulkopuolella. Loppumatka on tämän yksinkertaisen johtolangan seuraamista.

Reaalisena näytteenä on uuden yhteiskuntajärjestelmän teoreettinen kuvaus. Kun se on kuvattu, se on olemassa riippumatta siitä, noudatetaanko sitä vai ei tai kuinka pitkälle sinne mennään – samalla tavalla kuin Jupiterin kuut ja Amerikka ovat olemassa riippumatta siitä, matkustetaanko sinne tai ei. Uusi kartta syntyy siitä, että esitetty teoria suhteuttaa uuden yhteiskuntajärjestelmän vanhoihin järjestelmiin: vanhasta johtaa selitettävissä oleva tie uuteen.

Itse ajatusmatkan tehneenä suosittelisin uutta maailmaa. Osaksi siitä syystä, että siellä käytetään uutta aikaa. Kello, joka vanhassa maailmassa näyttää olevan minuuttia vaille keskiyö, on uudessa maailmassa vasta käynyt minuutin: edessä on uusi aamu ja parempi päivä.

Advertisement